tiistai 8. kesäkuuta 2010

Siivouspäivä - sähköpostissa :-)

Sadepäivänä olisi hyvä siivoilla. Niin minäkin aioin, mutta jämähdin koneelle ja päätin siivota sähköpostini. Satoja mainoksia roskakoriin, kymmeniä irtisanoutumisia postituslistoilta, satoja poistettavia ketjukirjeitä. Muutama helmikin löytyi. Tämä sai minut hymyilemään ja naurahtamaankin muutaman kerran. Lapset on ihania.

Totuuksia lasten suusta
Aviomies on oikeastaan samanlainen kuin isä, paitsi vähän kalliimpi. Nelly 5v.
Isän piti muuttaa maalle, siksi minulle tuli uusi isä joka pysyy kaupungissa. Selma 7v.
Olen perinyt silmät isältä ja hiukset äidiltä. Toppatakin olen perinyt naapurilta. Sylvia 7v. Sisarus on sellainen, jota sekä vihaa että rakastaa. Ihan vaan hirveän rakas paskapää. Filip 7v. Perheessä voi sanoa ihan mitä ajattelee eikä tarvitse pelätä, että joku ajattelee samalla tavalla. Håkan 6v.
Se joka saa hyvän kasvatuksen, siitä tulee kiltti. Sellaisella joka saa huonon kasvatuksen on kivaa. Tony 6v.
Pojat syntyy suurisuisempina kuin tytöt. Poikien sisällä asuu hirveästi hohotusta, jonka pitää päästä ulos. Tyttöjen sisällä on pieniä asioita, ja heille riittää, että nauraa ja juoksee pikkuisen, niin ulkopuolella tuntuu samalta kuin sisäpuolella. Sofie 8v.
Tyttökavereiden kanssa voi puhua kaikesta. Poikien kanssa voi myös puhua, mutta se on vaikeampaa, koska sanojen väliin tulee niin paljon hihitystä. Sofie 6v.
Naimisiin mennään siksi, että rakastaa jotain toista enemmän kuin itseään. Minusta tuntuu, ettei se tule olemaan kovin helppoa. Ellen 7v.
Avoliitto ja avioliitto on melkein samaa, paitsi että toinen on pakollista ja toinen on vapaaehtoista. Siri 7v.
Minä en halua saada lapsia. Kinaa tulee ihan tarpeeksi nukkejen kanssa. Parempi olisi saada käytetty eläin eläintensijoituslautakunnalta. Mina 7v.
Pappi kysyy tahdotko mennä naimisiin sen kanssa, joka seisoo siinä vieressäsi, vai haluatko mieluummin jonkun muun. Useimmiten siinä ei ole ketään toista, niin että vastataan tahdon. Emil 7v.
On kumma miten vähän saa aikaan, jos vain lakkaa yrittämästä.. Pauline 8v.
Ei mielikuvituksen ja todellisuuden välillä ole mitään eroa. Ei ainakaan mielikuvituksessa, todellisuudessa vain. Martin 9v.
Rikkaudessa ja köyhyydessä on suuri ero. Köyhillä ei ole mitään, rikkaat luulevat ettei heillä ole mitään. Ingrid 9v.
Jos opettajatkin kävisivät töissä, niin lapsilla ei olisi mitään paikkaa mihin mennä. Hanna 7v Enkelinä oleminen on yleensä naisten ammatti. Louise 7v.
Enkelit ovat ihan tavallisia taivaassa. Epätavallisia tuolla ylhäällä ovat miehet. Zindy 7v.
Enkeliä en ole koskaan nähnyt, mutta olen nähnyt hammaslääkärin. Mimmi 8v.
Poliittinen elin on esimerkiksi pääministerin perna. Odd 6v.
Joku heitti hänen haudalleen kiven. Siksi Jeesus nousi ylös ja rupesi juutalaiseksi. Siitä alkoi yleinen ylösnousemus. Sofia 9v.
Jeesus kuoli pitkänäperjantaina. Kun hän eli, hän aina hoputti opetuslapsia, mutta kun hän oli kuollut, ne kävivät pitkälleen. Siksi sitä sanotaan pitkäksiperjantaiksi. He itkivät, mutta kyllä heistä oli mukavaakin lekotella vähän aikaa. Kevin 8v.
Jeesuksella ei ollut lompakkoa, koska hänellä ei ollut taskuja. Vaipat vaan koko ajan. Sitten kävi todella huonosti. Kevin 8v.
Ennen mies ei tiennyt, missä lapset olivat tai mistä ne tulivat. Isänpäivänä juhlitaan sitä, että hän on vihdoin ymmärtänyt tämän asian. Nina 7v.
Belgiassa kaikki kotieläimet ovat harmaita. Tai sitten se lehti oli mustavalkoinen. Matilda 7v. USA:ssa on lähetetty hurjan monta miestä kuuhun. Niitä pitäisi lähettää lisää, ehkä kaikki. Moa 6v.
Taivaskin on ulkomaata. Jos ei käyttäydy hyvin, ei pääse taivaaseen. Mutta ei sillä ole väliä, minä haluankin mieluummin olla kotona. Nina 7v.
Jumala ripusti Jeesuksen ristille, koska hän halusi hallita yksin. Tilda 7v.
Kissojen taivaassa Jumalalla on turkki. Lydia 7v.
Voi olla, että Jumala on täti. Ehkä hän pitää pilviä hameena. Karoline 8v.
Ristiin voi ripustaa joulukuusen palloja, niin että Jeesuksellakin on vähän hienompaa ja hän saa riippua hyvässä seurassa. Tomas 7v.
Mooses on kaikkein kovin. Mooses pystyy kävelemään meren pohjalla. Allahilla on vaan lentävä matto. Daniel 7v.
Joosef ei ollut Jeesuksen isä. Sillä oli joku juttu aasin kanssa, mutta en muista mikä. Sofie 6v.
Ei, ei kun se oli näin: Kun Joosef osti aasin, Maria tuli niin iloiseksi, että hän tuli raskaaksi ilman kenenkään apua. Jossan 7v.
Minä osaan raamatun, koska käyn pyhäkoulua. Joosef katosi Jeesuksen elämästä, ja minä luulen että hän hankki uuden vaimon, joka oli vähän tavallisempi kuin se Maria. Ne makasivat vierekkäin ja sitten tuli lapsia, ihan ilman Jumalaa. Puusepät haluavat yleensä että asiat tehdään ihan tavallisesti. Linn 9v.
Jeesus uskoi Jumalaan niin taivaallisen paljon, että hänen kaverinsa pitivät häntä vähän hölmönä. Sitten he tekivät hänelle tylsiä juttuja, ripustivat hänet ristille ja vähän muutakin. Nicole 7v.
Jumala teki Marialle lapsen ja painui sitten taivaaseen. Sitten Joosef sai syyt niskoilleen. Moa 6v. Maailmankaikkeus ei lopu koskaan. Tai sitten se loppuu siihen kohtaan, missä Jumalan koti alkaa, ihan siihen aidan viereen. Rasmus 7v.

Ja elämä olisi niin paljon helpompaa kun kaikki muistaisivat nämä joka kodin järjestyssäännöt: JÄRJESTYSSÄÄNNÖT:
1. Äiti on oikeassa
2. Äiti on aina oikeassa
3. Jos joku tuntee olevansa oikeassa, kts. edelliset kohdat
4. Äiti ei makaa - hän mietiskelee
5. Äiti ei juo - hän maistelee
6. Äiti ei ole myöhässä - hän ei ole nyt paikalla
7. Äiti ei riitele - hän perustelee
8. Äiti ei lueskele lehtiä - hän kerää aineistoa
9. Äiti ei juoruile - hän tekee selvitystä
10. Äiti ei vehkeile ystäviensä kanssa - hän kasvattaa teitä
11. Äiti ei huuda - hän painottaa asiaa, jotta kaikki kuulisivat
12. Äiti ei hauku - hän neuvoo
13. Menet äidin luokse oman ideasi kanssa - palaat äidin idean kanssa
14. Mitä enemmän kritisoit äitiä, sitä huonommin menestyt elämässä

Smooltoolkin ohojeetakin sieltä seasta löytyy. Nää on tärkiä osata.

ULUKOMAALAASET: Ulukomaalaanen on monaasti ihimetys, sellaasen kohorates on hyvä muistaa notta ulukomaalaanen on useen vilikas luantoonen ja kova puhumahan. Ulukomaalaane vaa useen puhuu ulukomaankiältä jotei kaikki ymmärrä, prasiliaa, pelekiaa, sveitsiä ja muita kummallisia kiäliä. Ulukomaaselle kannattaa kuitenki puhua vaikka suamia jos ei muuta osaa, pääasia nottei oo tuppisuuna ja anna töykiää kuvaa ittestänsä. Puheen voi aloottaa vaikka säästä, "K Y L L Ä - O N -K O M I A - ILI MA" ! Kannattaa puhua kuuluvalla äänellä ja harvaksensa jos se sattuus vaikka ymmärtämähän. Jos ulukomaalaanen on hyvin tumman sorttinen voi kysyä, "O N K O-S I Ä L Ä-K A I K K I-M U U K K I N-N E E K E R I Ä"? Kylläse smooltookki siitä sitte lähtöö käyntihi ku on päästy alakuhun. Ulukomaalaasista pitää viälä muistaa seki nottei ne kaikki välttämättä oo silti maalaasia vaikka niistä käytetähänki nimitystä "ulukomaalaaset".

HOMOT: Homojen kans taas on siitä helepompaa notta varsinki kotimaiset homot osaa kiältä oikeenki hyvin. Monet vaan ei osaa olla homojen seuras luantevia vaa heirän käytös muuttuu jäykäksi ja jopa kankiaksi. Jos ei tiärä mitä sanoos homolle keskustelun avaukseksi voi sanua rennosti vaikka notta: "Sitä ollanhan sitte niinku homo"! Näin annetahan ittestä homolle avarakatseenen kuva eikä homo luule heti notta joku aharasmiälisyyren esikuva siinä. Jos miäshomo eherottaa saunailtaa ja jos sinne lupaa mennä kannattaa ainaki kysyä onko saippua nestehenä vai palana, jos nimittäin palasaippua lipee kärestä sitte pestes sinne saunanlaattialle se kyllä kannattaa jättää sinne.

KAUPUNKILAASET: Kaupunkilaaset on kaas sellaasia joille kannattaa asioota selostaa kärsivällisesti. Niitä yleensä kiinnostaa mitä kummallisimmat asiat ja ymmärtämisen kaas niillä kuitenki pakkaa useen olla vaikeuksia. Yleensä ne kyselöö, "mikä tua on" ja "minkä tähäre"? Näihin kannattaa vastata asiallisesti turhaa kiihkoolua ja varsinki päällekäymistä pitää välttää. Jos kaupunkilaanen ihimettelöö mihinkä kaikkehen tarvitahan niitä viittä uutta raktoria jokka siinä pihas seisoo, se kannattaa viärä pirummoosen sontatunkion viärehe ja antaa tarikko kätehe ja ruveta sen kaas luamahan sontaa korkeehin kippikärryyhin. Ja toimitella notta "konehet on kaiken pahuuren alaku ja juuri, tälläänen talakoomeininki onki palio mukavempaa"! Yleensä parin kuarman jäläkihi kaupunkilaanen on valamis takaamahan sulle lainan vaikka minkälaasen sonnanajokonehen ostua varte. Kaupunkilaasia on palio mutta maalla kaupunkilaaset kuuluu vähemmistön joukkoho. Näitä korrektin käytöksen malliesimerkkiä voi tapauskohtaasesti soveltaa sitte tarpehen mukahan.

2 kommenttia:

miolann kirjoitti...

Kiitos piristyksestä :D

Susikairan akka kirjoitti...

:D Mainiota!