Float like a butterfly, sting like a bee

En ole vielä saavuttanut Muhammad Alin perhonen-mehiläinen yhdistelmää kuntonyrkkeilyssä, mutta muistin kuitenkin taas eilen miksi tykkään siitä NIIN paljon.

Olin puolikuntoisena kuntonyrkkeilyssä, mitä ei koskaan pitäisi tehdä. Olo on nyt sen mukainen. Onneksi ymmärsin lopettaa vähän ennen kuin voimat loppuivat kokonaan. Rakas venytti tunnin ylimittaiseksi ja lihaskuntoliikkeet jätin suosista väliin.

Kuntonyrkkeily on pyörinyt jo muutaman viikon, mutta vasta eilen oli ensimmäisen kerran isompi ryhmä. Ja mukaan oli saatu pari ensikertalaistakin. Se oli minusta hauskaa, sillä sain toimia apuopena tässä meidän pienryhmässämme. Vaikka enhän minä mistään mitään tiedäkään, kunhan esitin tärkeää.
"muistakaa vaihtaa kylki välillä"
"syvennä vähän asentoa"
"tarkistakaa käden asento kun se osuu säkkiin, ettei ranne kipeydy"
:) Kivaa! Ensimmäistä kertaa koskaan tuntui, että kyllä minustakin voisi olla siihen. Ryhmän vetämiseen. Jos kunto olisi parempi ja pystyisin puhumaan samaan aikaan kun teen liikkeitä. Eli ei ihan heti huomenna kuitenkaan.

Jos sinä olet joskus miettinyt, että kuntonyrkkeilyä voisi olla kiva kokeilla, etsi heti joku ryhmä ja käy kokeilemassa. Kuntonyrkkeily on todellakin tarkoitettu kuntoilijoille. Ihan oikeille nyrkkeilijöille se olisi leikkimistä. Joten ei kannata pelätä, että sali olisi täynnä ammattilaisia. Kuntonyrkkeily on oikeastaan aika yksinkertaista ja kuviot oppii melko nopeasti. Jo seuraavalla kertaa harjoittelu on paljon tehokkaampaa kun ei koko ajan tarvitse miettiä kumpi suora lyötiinkään ensin ja mihin sen koukun pitikään osua. Ja kukaan ei matsaa ketään vastaan. Ainakaan meillä :) Lyönnit kohdistetaan säkkiin, ilmaan tai pistehanskoihin. Loistavaa harjoitusta hartiaseudulle. Itse voisin myöntää melkein takuun siitä, että veri lähtee ihan varmasti kiertämään. Toisilla jopa niin vauhdilla, että ensimmäisen kerran jälkeen on syytä varautua päänsärkyyn. Kuulopuheiden mukaan, itselläni ei mitään sellaisia oireita ole tullut.

Jokohan olisin mainostanut tarpeeksi. Olen vain niin iloinen kun vihdoin on löytynyt joku laji, joka on sekä mukavaa että tehokasta. Perjantaina ajattelin käydä kokeilemassa zumbaa, jos vain suinkin olen siinä kunnossa. Sirkus saapuu meidänkin kaupunkiin.

H1N1

Meirän maailma on halajennu kahtia. Toisella pualen on ne, joiren miälestä possuflunssa pitää sairastaa ja toisten miälestä se ehkäästähän mikä on maharollista ehkäästä. Ja siinä välis heiluu ne, joilla ei oo koskaan muutoonkaan mitään miälipirettä mistään. Minolin itte ensin jyrkästi rokotusta vastahan. Puhuttihin miähen kans pualitosissaan lääkefirmojen salaliitosta.

Minoon ollu aina huano viämähän meirän likkoja lääkärihin. Eikä meillä toisaalta oo palijon sellaasia tauteja sairastettukaa, jokkolis lääkärinhoitua tarvinnu. Rokottanu oon ne kuitenkin ihan normaalisti, koskaan en oo oikiastaan eres epäälly kannattaako vai ei. On otettu piikkiä tuberkuloosia, hinkuyskää, kurkkumätää, jäykkäkouristusta, aivokalvontulehrusta, polio, tuhkarokkua, sikotautia ja vihurirokkua vastahan. Luatettu asiantuntijooren arvioontihin ja rokotusten tarpeellisuutehen. Kaikkihan nuakin on tartuntatauteja niinku nämä tällaaset influenssakkin.

Johonakin terveyrenhualtoalan ammattileheres oli torettu, notta sikainfluenssa leviää nopeeten merian välityksellä. Siinoon aivan samaa miältä. Tämä tauti on saanu ihan liikaa palstatilaa ja varmasti moni kausi-influenssakin on muuttunu samalla possutauriksi. Meria toimii myös välineenä tuassa juupas-eipäs taistelus. Annetahan vuoroon tilaa rokkotehen vastustajille ja vuoroon niiren pualestapuhujille. Kuka täs enää tiätää mitä uskua!

Minoon sitä miältä, niin ku monet rokottehen vastustajat, notta ihmisten pitääs parantaa omaa vastuskykyään. Tuan vastustuskyvyn parantamisen pitääs kuitenkin aloottaa hyvis ajoos ennen tällaasia pandemioita. Syärä terveellisesti, hualehtia hygieenista, saara riittävästi vitamiineja ravinnostansa, jossei muuten niin lisätä ainaki see ja ree vitamiinien osuutta, liikkua ja nukkua tarpeeksi ja pitää muutoonkin ittestään hualta. Sairastaa sellaaset taurit, jokka voi turvallisesti sairastaa. Sillähän se immuniteetti kasvaa. Minoon itte eläny pian kolomekymmentä vuotta ja oon ehtiny sairastella siinä monenlaasia tauteja. Uskoosin, notta itte seleviän possutauristakin sairastamalla. Meirän likat on kuitenkin ollu niin harvoon kipeenä, notta niillei sitä vastuskykyä oo samalla lailla. Siks oonkin päättäny kerrankin teherä niin ku viranomaaset käsköö ja antaa rokotuttaa kersat.

Miähelle tuli aamulla miälehen notta ny ollahan raakasti myähäs, niinku nurmoolaaset talavisoras. Ja niihän me ollahankin. Possutauti pyyhkääsöö meirän yli täyttä häkää ja rokotukset on vasta alootettu. Meilläkin on oltu jo kuumehes kertaalleen, mutten tiärä oliko se sitä ittiänsä vai jotaan muuta. Jos soli sitä, rokotus olis periaattees turhaa. Mitään varmuutta ei kuitenkaa oo ja seuraava aalto saattaa olla pahee ku tämä ensimmäänen. Raakasti myähäs vai turhan ajoos. Mistä senkin sitten tiätää. Jos sikainfluenssa on niin ku muukkin muati-ilmiöt, se tuloo aina takaasin. Ja kyllähän te kahareksanluvulla elänehet tiärättä kuinka kipiää teköö kattua olokatoppausten takaasin marssia. Noli kamalat jo silloon, ny ne o melekeen kualemaksi. Ja siihen ei oo eres rokotusta tarjolla.

Pakinaperjantain sanana on muoti.

Erilaisia merkkipäiviä

Alli-tädin kanssa olen opetellut virret ja käynyt niitä veisaamassa kylän mummoille jo alle kouluikäisenä.

Alli-täti vei retkeilemään kaikukivelle. Evääksi otettiin ruisleipää ja mehua, joka juotiin puhtaaksi pestyistä jogurttipurkeista.

Alli-täti oli tädeistä se lapsellisin, se joka jaksoi leikkiä ja ymmärsi meidän tyttöjen juttuja.

Alli-täti paistoi lättyjä ja teki maailman parasta kaalilaatikkoa.

Nyt Alli-täti on enää kuihtuva varjo entisestään. Onnettoman näköinen, huonomuistinen ja yksinäinen palvelukodin asukas. 88-vuotias. Minä luulin joskus, että Alli ei vanhene koskaan. Kuvittelin, että hän vie vielä minunkin lapseni retkelle kaikukivelle ja opettaa veisaamaan. Alli ei varmasti muista mitään niistä asioista, joita minä muistan. Pelkään, ettei hän muistanut minuakaan kun eilen hänen luonaan vierailimme. En tiedä muistiko siskoaankaan, minun mummaani. Mutta virret hän muisti. Veisasimme neljä virttä ja kaikki hän muisti ulkoa. Juuri muuta hän ei sitten vierailumme aikana puhunutkaan.

Tänään on sitten juhlittu isiä. Tyttöjen isää, rakkaan isää ja minun isäni isää. Muut isät ovat poissa. En käynyt edes haudalla. Ehkä vien sinne kynttilän huomenna. Ei kivi kuitenkaan tiedä koska kynttilä on sen viereen asetettu. Tänään olen ajatellut isääni. Yrittänyt muistaa asioita,jotka olen unohtanut. Yrittänyt nostaa mieleeni edes yhden isänpäivän. En ole onnistunut. Mutta muistin isän viimeisen syntymäpäivän. Söimme jäätelökakkua sairaalassa, hoitajien taukotilassa. Kaikki varmasti tiesivät sen olevan viimeinen kerta, mutta kukaan ei suostunut uskomaan. Muistin myös sen, että ensimmäisenä isänpäivänä isän kuoleman jälkeen meidän piti kirjoittaa koulussa aine isästä. Opettaja lupasi, että voisin tehdä sen muustakin aiheesta. Halusin kirjoittaa isästä. Silloin vielä muistin jotain. Kirjoitukseni julkaistiin paikallislehdessä muutaman muun isä-aineen kanssa. Toivoisin löytäväni sen jostain. Mietin myös häitä suunnittelevaa siskoani. Jos olisi keino, jolla voisin valmistaa hänet kohtaamaan sen tunteen alttarilla, kun tietää että isä ei ole sitä tärkeintä hetkeä todistamassa, käyttäisin sen heti.

Meillä jokaisella on tai on ainakin ollut isä. Toisilla isä on elämässä jatkuvasti mukana, toisilla nimi paperissa ja toisilla, niin kuin minulla, musta kivi hautausmaalla. Hyvää isänpäivän iltaa kaikille.

Punanenäinen kaupunki

Kävin tänään Seinäjoella. Kaupunki oli täynnä punanenäisiä ihmisiä. Keskellä Epstoria oli myös esiintymislava. Kävellessäni Epstorin läpi, joku mies lauloi lapasista ja villalangasta. Ei oikein iskenyt minuun. Ei mies, eikä laulu. Mutta hyvän asian vuoksi...

Kotiinpäästyäni minun oli pakko tarkistaa: mikä ihmeen nenäpäivä? Tänä vuonna samalla päivää osui myös ruotsalaisuuden päivä. Tässä vastaus minua askarruttaneeseen kysymykseen, tiedoksi teille muillekin. Klikkaamalla alla olevaa tekstiä päädyt Nenäpäivän nettisivuille.

Mikä Nenäpäivä on?

Nenäpäivänä kerätään varoja maailman köyhimmissä oloissa asuvien lasten ja aikuisten auttamiseksi. Nenäpäivä järjestetään kerran vuodessa loka-marraskuun aikana. Kampanjan symbolina on punainen Nenä. Vuoden 2009 Nenäpäivää vietetään perjantaina 6.11.

Mistä Nenäpäivä on tullut?

Isossa-Britanniassa Red Nose Day on näkynyt katukuvassa jo 20 vuotta. Ihmiset ympäri maata keksivät hauskoja tapoja kerätä varoja yhdessä – hyvään tarkoitukseen. Comic Relifien ja BBC:n yhteistä Red Nose Daytä on viimeksi vietetty 13.3.2009. ”Pick your nose!”

Ketkä Nenäpäivän järjestävät?

Nenäpäivän järjestää Ylen Hyvä Säätiö. Säätiön toiminnassa ovat mukana Suomen Punainen Risti, Kirkon Ulkomaanapu, Suomen UNICEF, Pelastakaa Lapset, Plan Suomi Säätiö, Suomen Lähetysseura, Fida International, Solidaarisuus, SASK ja YLE.

Mihin Nenäpäivän keräystuotto käytetään?

Nenäpäivän tuotto kanavoidaan Ylen Hyvä Säätiön toiminnassa mukana olevien avustusjärjestön kautta pitkäjänteisiin kehitysyhteistyöprojekteihin Afrikassa, Etelä-Aasiassa ja Väli-Amerikassa. Nenäpäivän keräystuotto käytetään lasten koulutukseen, perheiden ja yhteisöjen vahvistamiseen sekä terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen muun muassa Etiopiassa, Keniassa, Somaliassa, Nepalissa, Sierra Leonessa ja Hondurasissa. Nenäpäivän varoja kanavoidaan myös Ylen Hyvä Säätiön brittiläisen yhteistyökumppanin Comic Reliefin kautta HIV- ja aids-työhön Afrikassa.

Minua ei huvita tänään pöljäillä, mutta toivottavasti muita huvittaa. Ihan kiva idea tehdä avustustyöstä hauskempaa ja vähemmän vakavaa, mutta en tiedä miten tämä oikein istuu meidän jäykkään suomalaiskulttuuriin. Vai olenko minä ainoa jäykkis kun en oikein pääse sisään tähän punanenä-ajatukseen?

Chitä etsimässä

Osallistuin eilen chi ball-tunnille. Kokeilin lajia ensimmäisen kerran pari vuotta sitten kansalaisopiston kurssilla. Silloin olin liian rauhaton ja ne muutama tunti, jolla kävin, meni lähinnä naurua pidätellessä. Ylirauhalliset liikesarjat tuoksuvan pallon kanssa tuntuivat koomisilta sen hetkisessä mielentilassani. Selvää rauhoittumista on siis havaittavissa, sillä eilen osasin nauttia tunnin rauhallisuudesta. Ajatus harhaili kyllä välillä ihan muihin asioihin, mutta pitkiä pätkiä kykenin keskittymään ihan itse asiaan. Jäi ihan mukava fiilis. Menen varmasti toistekin.

Pallokseni valitsin sinisen, katajalta tuoksuvan pallon. Sen pitäisi lievittää stressiä ja väsymystä ja lisätä motivaatiota. Sopisi hyvin suunnitelmaan.

Tänään on luvassa vähän reippaampaa menoa. Menen tutustumaan bounceen. Se on tanssitreeni keskivartalolle. Vaikutteita eri tanssityyleistä. mm. show-dance, street, hip hop, raggaeton, salsa, jazz, baletti ja country. Saa nähdä miten solmussa olen tämän tunnin jälkeen, kun en meinannut selvitä ihan perus vatsa-pakarajumpastakaan :) Mutta pakkohan minun on käydä tutustumassa tuntiin, etten ainakaan turhaan mainosta sitä liian hankalaksi.

Minun markkinointivaistoni eivät olleet ollenkaan terässä tuossa jokunen aika sitten, kun näimme ostoskanavan mainoksen jostain kummallisesta helistinjumpasta. Rakas siinä hetken pohti, että olisikohan tuo hyvä lisä tuntivalikoimaan. Minä ilmotin heti että "meillähän ei muuten sitten mitään ostostvjumppia ruveta vetämään". Eikä asiasta puhuttu sen enempää. Nyt tämä helistinjumppa on valtaamassa Suomea täyttä häkää. Ehkä minun pitäisi käydä vakoilemassa myös zumba tunnilla. Tietäisi sitten vähän vertailla.

Pian on kulunut vuosi siitä kun aloitin tämän blogin. Olen havainnut samanlaista hyytymistä kuin aikaisemmankin blogini ja facebookin kanssa. Jotenkin tuntuu, että kaivo on tyhjä vuoden jälkeen. Ehkä se on siinä, ettei blogillani ole mitään punaista lankaa. Ei mitään selvää aihetta. Tällaista elämää, jossa toisinaan tapahtuu paljon ja toisinaan ei yhtään mitään. Se on ongelmallista. Silloin kun tapahtuu paljon ei ehdi kirjoittamaan mitään. Ja silloin kun ei tapahdu mitään, ei ole mitään mistä kirjoittaa.

Mikä siinä on, että toiset blogit jaksavat kukoistaa pitkin vuotta, vuodesta toiseen ja toiset, niin kuin omani, kukkivat hetken pienesti ja sitten kuluu taas pitkä aika ennen uutta kukintaa? Sama juttu kuin paavalinkukkien kanssa. Mumman omat ovat aina yhtä upeassa kukassa ja minä riemuitsen kun saan kasvini tekemään edes yhden kukan. Runsaista kukinnoista en edes haaveile.

Kuitenkin, minusta on mukava kirjoittaa. Pöytälaatikkoon kirjoittaminen on yksinäistä puuhaa, koska ainakaan minun pöytälaatikkoni ei niihin teksteihin kommentoi mitään. En minä ole kuitenkaan blogiani lopettamassa kaivon väliaikaisen kuivumisen takia. Saatan viettää hetken hiljaiseloa ja odotella sadetta. Tai sitten en. Kuka tuon ennalta tietää.

Jos metsään haluat mennä nyt...

Valokuvatorstaissa kehotetaan vierailemaan vuorenpeikon luolassa. Minä kurkistin sinne vain oven suusta. Peikko oli ollut niin pahalla päällä ja heitellyt kiviä pitkin metsää, etten uskaltautunut pyytämään kuvauslupaa.