maanantai 2. marraskuuta 2009

Reikä seinäs ja ompelukoneella puutarhas

Nyt on viikonlopun räytymiset takana päin ja nenä kohoren aurinkua. Viikon alakajaasiksi piti kurkistaa taas tuanne Pakinaperjantain haasteesehen. Siälä oli päässy lipsahrus ja toista toivottihin.

Mulle tuli miälehen yks tyähaastattelu. Hajin tuas muutama vuas sitten sisustusmyyjäksi yhtehen Seinäjokisehen liikkeeseen. Oli muutoon melekoonen rumpa se niiren hakurosessi! Aluuksi mut haastatteli Vaakunas sellaasen konsulttivirman erustaja. Kehuu mun hakemusta niin persoonalliseksi notta oli sen tähären halunnu nähärä mut. Muuten ei kai olis meriitit piisannu, ajattelin, mutten toivottavasti sanonu äänehen. Aika pian tuan perähän sen liikkehen erustajat haastatteli mua Lakeures. Siälä luulin teheneeni emämokan kun kysyyvät mun tulevaasuuren suunnitelmia. Mä käytännös kattuen tulin kertoneheksi, notta istuusin silloon ihan miälelläni niiren paikalla haastattelemas hakijoota samaasehen tyähön. Minoon oppinu luulemahan, nottei tuata pitääs koskaan teherä haastattelus. Ilemeesesti ne miähet kuitenki näki mus jotain potentiaalia tai olivat niin totaalisen tympääntyneitä hommahansa, jotta lähärettivät mut viälä pällitesteihin Tampereelle. Ensin ne istutti mut konehelle tekemähän testejä ja heti perähän oli sitten haastattelu. Haastattelijana oli se sama tyyppi, joka mua tenttas silloon heti aluuksikin. Se takertuu mun testin vastauksis sellaasehen kohtahan, kun olin kertonut olevani kova ireoomaan kaikenlaasta. Pyysi tarkennusta. Mä tiätenkin kerroon sen ensimmääsen asian joka mulle tuli miälehen. Nimittään sen, notta miäs on uhaannu piilottaa meirän moottorisahan kun minoon kaatamas milloon mitäkin seinää ku se tuloo kotia. Tajusin sitten samantiän notta tairan kuulostaa meleko sekopäältä ja keksiin siihen jonku vähän köykääsemmänkin tarinan. Mutta jäin kuitenkin miättimähän tuata, notta mahtoo tamperelaaselle konsultille jäärä miälenkiintonen kuva pohojalaasista akoosta.

Mullon paha tapa puhua ohi suuni ehtimän takaa. Onneksi en muista pualiakaan niistä sammakoosta, jokka oon maailmahan saattanu. Moon pääasias aika empaattinen ihiminen, mutta välillä multa puuttuu tilannetaju ihan tykkänähän. Oltihin kerran kyläälemäs hyvien ystävien luana ja emännyys siinä keittiös häärätessään purotti leikkuulauran varpahillensa. Muut osas kyllä hianotunteesesti huamioora tilantehen, mutta mä kysyyn notta oliko se puinen vai muavinen.. Ajattelin kai säärellä sympatiani sitä mukaa. Tällaasta mulla sattuu meleko useen.

Tästä minen oo oikeen saanu kiinni, mutta mullon yks pysyvänlaatuunen sekaannus ajatusmaailmas. Kun mä lähären leikkaamahan nurmikkua, niin pyyrän miästä vetämähän ompelukonehen käyntiin. Ja ihan taatusti useemmin nuan päin, kun että sanoosin ruahonleikkuria ruahonleikkuriksi. Täs yhteyres pitää kertua yks miähenkin sekaannus. Minoon jo monta vuatta toivonu saumuria, notta saisin oikeen tosissani leikkiä ompelijaa. Yhyreesti miäs tuumas, notta mikset sä osta sitä saumuria. Eihän se ny palijon maksa. Kerkesin jo hetken riamuuta, notta iliman muuta ostan jos 500 eurua on sun miälestä halapa. Miäs ihimetteli miten se voi niin palijon maksaa. Lähärettihin sitten purkamahan tätä juttua, niin miäs oli luullu mun koko ajan tarkoottavan ratkojaa..

1 kommentti:

Seliina kirjoitti...

Sait hymyilemään :D